Retki Helsingin musiikkitaloon tapahtuu siis sunnuntaina 1.4.
Lähtö Pyhämaasta on klo 11.15 kyläkaupan edestä.
Sovimme seuraavassa harjoituksessa kokoontumis- tai kyytiinnousupaikat Uudestakaupungista ja Kalannista. Lisäksi kyytiin nousee ihmisiä Maskusta ja Turusta.
Linja-autokyydin hinta on 16,40 euroa/henkilö.
Muuta asiaa:
Uusi Laulu- kuoroa on pyydetty 1. 2. klo 18 pidettävään Iltalamppu- tilaisuuteen sekä esiintyjäksi että esilaulajaksi. Kaivelemme "takataskusta" lauluja, jotka osaamme, ja menemme tilaisuuden niillä. Aloitamme niidenkin läpikäymisen seuraavassa harjoituksessa.
Tilaisuus pidetään keskiviikkona 1.2. klo 18 Seurakuntakeskuksen salissa, joten voimme tuona päivänä tulla normaalisti klo 17 äänenavaukseen ja alkujumppaan, ja harjoitusten sijaan teemme keikan!
Nähdään huomenna keskiviikkona 18.1. klo 17 srk-keskuksen salissa.
Ari
tiistai, 17. tammikuuta 2012
Retkestä ja tulevasta muutenkin
Lähettänyt Ari Stenman klo 1.39 0 kommenttia, kommentoi sinäkin!
Tunnisteet: Tiedotusta
torstai, 12. tammikuuta 2012
Musiikkitalon retken maksaminen
Hei kaikki!
Lähettänyt Ari Stenman klo 0.04 0 kommenttia, kommentoi sinäkin!
keskiviikko, 4. tammikuuta 2012
Retkelle Musiikkitaloon?
Suunnitteilla on retki Helsingin Musiikkitaloon sunnuntaina 1.4.
Musiikkitalon konserttisalissa klo 16 pidettävässä konsertissa esiintyy Helsingin Barokkiorkesteri solisteinaan
Anna-Kristiina Kaappola, sopraano
Essi Luttinen, altto
Tuomas Katajala, tenori
Jouni Kokora, basso
Riccardo Minasi, Alina Pogostkina ja Dmitri Sinkovsky, viulu
Kamarikuorot Kaamos ja Kampin Laulu
Dani Juris ja Kari Turunen, kuorojen valmennus
johtaa Aapo Häkkinen
Mukaan pääsee ilmoittautumalla minulle puh. 044-3635282 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen ari(poista_tämä).stenman(ja_tämä)@evl.fi
Lähdemme Pyhämaasta, ja menemme Uudenkaupungin ja Turun kautta Helsinkiin. Lopullinen aikataulu ilmoitetaan matkan toteutumisen ratkettua. Mukaan mahtuu 50 lähtijää, osallistujien minimimäärä on 40. Hinta muodostuu konserttilipusta ja matkakustannuksista jaettuna kaikkien mukaan lähtijöiden kesken tasan. Tällä hetkellä näyttää, että retki maksaisi 46-51 euroa/hlö riippuen osallistujamäärästä. Lisäksi bussiyhtiön lopullinen tarjous, jonka saan ensi viikon alussa, voi vaikuttaa hintaan.
Luvassa on upeaa musiikkia, hienoja solisteja ja loistavaa kuorolaulua.
Suosittelen lämpimästi.
Sitovat ilmoittautumiset minulle 10.1. mennessä!
Ari
Lähettänyt Ari Stenman klo 9.22 0 kommenttia, kommentoi sinäkin!
Tunnisteet: Tiedotusta
Tänään alkaa!
Uusi Laulu- kuoron harjoitukset alkavat taas! Tänään kello 17 ryhdymme valmistautumaan tuleviin tapahtumiin!
Lähettänyt Ari Stenman klo 4.01 0 kommenttia, kommentoi sinäkin!
Tunnisteet: Tiedotusta
tiistai, 22. marraskuuta 2011
On aika kirjat sulkea... vähäksi aikaa!
Uudenkaupungin Uusi Laulu- kuoron syyskausi lähenee loppuaan. Kokoonnumme vielä
klo 17
Uudenkaupungin srk-keskuksen salissa
Sen jälkeen jäämme tauolle, ja aloitamme taas heti vuoden alusta!
keskiviikkona 4.1.2012
klo 17 srk-keskuksen salissa
Kiitokset kaikille mukana olijoille! Kanssanne on ilo työskennellä
Ari
Lähettänyt Ari Stenman klo 2.57 0 kommenttia, kommentoi sinäkin!
Tunnisteet: Tiedotusta
sunnuntai, 23. lokakuuta 2011
Kiitos!
Sunnuntaina 23.10 tehtävämme Pyhämaan jumalanpalveluksessa onnistui erinomaisesti. Kiitokset siitä!
Keskiviikkona jatketaan harjoituksia. Otamme taas käyttöön Sirpa Lampisen "Parasta on laulaa" - kirjan, lähdemme tutkailemaan siitä uutta laulettavaa.
Harjoitukset pidetään marraskuun loppuun asti keskiviikkoisin seurakuntakeskuksen salissa klo 17 - 18.30, ja mukaan on tervetullut jokainen.
Ari Stenman
kanttori, Uusi Laulu- kuoron ohjaaja
Lähettänyt Ari Stenman klo 23.57 0 kommenttia, kommentoi sinäkin!
Tunnisteet: Tiedotusta
maanantai, 3. lokakuuta 2011
Tulevan esiintymisen asiat
Voit ladata seuraavan esiintymisen nuotit ja muut dokumentit tästä.
Muuten jatkamme entisee tapaan, keskiviikkoiltaisin 17.-18.30 srk-keskuksessa.
Ari
Lähettänyt Ari Stenman klo 6.49 3 kommenttia, kommentoi sinäkin!
Tunnisteet: Tiedotusta